Olette varmaan kaikki kuulleet erinäisiä tarinoita siitä, kuinka joku väittää uhranneensa perheelleen (ja erityisesti miehelleen) "parhaat vuotensa". Kuinka he ovat lasten takia jättäneet oman elämänsä elämättä. Kuinka töissä muut ovat saaneet aina ne paremmat hommat ja he ovat joutuneet tekemään rutiineita. Kuinka toiset on ylennetty, annettu palkankorotus, lisää vastuuta jne. He ovat jääneet keittämään kahvia toisille ja sihteerin töitä tekemään. Kun muut lähtevät koulutukseen, he jäävät pakertamaan. Urheiluharrastuksetkin ovat jääneet väliin, kun he eivät ole päässeet lähtemään. He kun eivät saaneet lapsenvahtia ja äijäkin oli ties missä.
Kuulostaako yllä oleva suorittajan elämältä? Onhan siinä paljon suorittamista, eikö totta? Erinäisiä pikku palveluksia muille ihmisille itsensä unohtaen. Päivät varmaan täyttyvät mukavasti noista touhuista.
Suorittaja kyllä voi tehdä kaiken yllä mainitun, eli hoitaa lapset, keittää kahvit, kirjoittaa pöytäkirjat jne. Ei siinä mitään, suorittajan päivään kyllä mahtuu. Yksi asia yllä kuvatusta ei kuitenkaan kuulu suorittajan toimenkuvaan. Suorittaja ei syytä toisia omista tekemättömistä töistään tai omasta saamattomuudestaan. Suorittajan mielestä ei ole muiden vika, jos kuntosalille ei tule lähdettyä tai töissä aika kuluu rutiinien parissa. Suorittaja vastaa itse teoistaan. Koska suorittaja ei ole tunteiden vietävissä oleva tuuliviiri, on suorittaja parisuhteessakin vapaasta tahdostaan, itse asiassa jopa selkeän päätöksen tehneenä. Päätöksen, jonka tehdessään suorittaja tietää, mistä jää paitsi ja mitä hyviä asioita tulee tilalle.
Suorittajan mielestä kukin vastaa omasta elämästään. Tosin suorittaja ehtisi hyvin huolehtia parista muustakin elämästä ohimennen ja saattaapa niin tehdäkin, jos läheiset eivät pidä varaansa. Varokaa, suorittaja tulee!
