Ei parhaita päiviäni....

Tänään on sellainen päivä, että tunnelmaan sopisi parhaiten blogi "Eniten vituttaa kaikki". Voisiko blogi olla päivän soundtrack? Sitähän voisi laulaa lallatella.

Tämän päivän kohokohtia:
- on maanantai ja v*tun kuuma päivä
- maksoin teleoperaattorin laskun myöhässä (sen edellisen joka oli jäänyt väliin) viikonloppuna. Nykyaikanahan raha raahautuu tililtä toiselle niin v*tun hitaasti, että toki se liittymä ehdittiin sulkea.
- samalla onneksi tuli katseltua puheluerittelyjä ja sieltä valkeni tyttäreni mystiset palveluviestimaksut. Kestotilaus Jambaan! Olin kysellyt pitkin kevättä "mitä nää palveluviestit on", mutta aina sain jonkun epämääräisen "no sieltä on tullut jotain mainoksia...mä poistan ne aina"-vastaus. Selvitä nyt siinä sitten, mitä on tilattu ja millä sopimusehdoilla. Maksoi muuten tämän vuoden mittaan ihan iloisesti. Pääsin noin 60 ekeen! Palvelusta jota ei ole käytetty ollenkaan. Palvelusta joka todennäköisesti on markkinoitu kaikkia kuluttajasuojaehtoja rikkoen alaikäiselle, mutta milläs senkin osoittaisin (ja montakohan tuntia siihenkin kinaan menisi).
- nyt on kaikkiin liittymiin asetettu lisää palveluestoja. Aikoinaan kyselin niistä matkapuhelinliittymää ottaessani. Ainakin siihen aikaan ohjeet olivat sen verran epämääräisiä, että päädyin vain aikuisviihde-estoon joka osoittautui nyt täysin riittämättömäksi. Miksi teleoperaattorien asiakaspalveluhenkilökunta on kadulta tiskin taakse nostettuja kakaroita, jotka eivät ehdi edes esitteistä lukea palveluehtoja ennen kuin alkavat myydä niitä?
- töissä (argh) masentaa ajatuskin tulevasta syksystä. Kun vertaa mitä pitäisi saada aikaiseksi ja mikä on mahdollista. Jotenkin vielä saan ne epämääräisimmät tehtävät itselleni, ei niitä muillekaan pysty antamaan. Haluatteko tavata firman huonoimman työntekijän! Tässä minä olen. Tämä ei ole edes mikään vitsi, virallisilla suoritusmittareilla olen ilman muuta häntäpäässä. Jos olisin esimies, voisin väittää että suoritukseni koostuu muiden tekemisistä. Kun en ole, voin ihan muuten vain tukea kaiken aikani muita ja jättää omat tehtäväni hunningolle. Ei sinänsä, että ne sillä tavalla mitattavia olisivatkaan, että niissä edistyminen näkyisi. Tietääkö joku suoritusarviointitavan, joka ei pelkästään v*tuta? Kunhan saan mustaa valkoisella siitä syksyn mittaan, otan varmaan lopputilin, jos en ennakoi tilannetta hakemalla riittävää satsia rauhoittavia työterveyshuollosta.

POP

Nyt on kirja luettu. Vastaavasti kuin Bu, epäilin itsekin voiko blogi toimia kirjana. Blogihan on blogi. Enemmän tai vähemmän satunnaisia huomioita ja ajatuksia. Rosettan blogissakin tosin Prebenin pohjoismaiden kiertue oli juonellinen kertomus.

Kirja on hyvä. Kieli on sujuvaa ja lukeminen helppoa. Vaikka paikoin herkutellaan Prebenin tempausten yksityiskohdilla, juoni etenee sujuvasti. Vaikka olin lukenut blogin (eli tiesin melko pitkälle mitä tapahtuman pitää), oli kirjan lukeminen kokonaisena lukukokemuksena hyvä. Vertaisin itse sitä Paasilinnamaiseen seikkailukertomukseen. En tosin ole lukenut Bridget Jonesia enkä vastaavia, joten vertailukohtaa sille puolelle minulla ei ole.

Onnea Rosetta! Kyllä siitä kirja tuli. Ja tulisi toinenkin vielä. Kirjakaupassa mietin kyllä hetken, että mihinkähän osastoon se kuuluisi. Tietokirja? Ehdottomasti! Kaunokirjallisuutta? Totta kai! Uutuus? Tämä oli helppo arpa tällä kertaa ;-).

"Jotain kivaa"

Kuulostaako tutulta? Lapsi ehdottaa, että tehdään jotain kivaa. Kauppaan lähtiessäsi joku pyytää, että tuo jotain hyvää. Lapsenahan melkein kaikki olikin kivaa, kunnes oltiin siinä iässä kun ihminen muuttuu happamaksi teiniksi.

Mikä olisi nykyisin kivaa? Jotain sellaista mistä innostuu. Mitä odottaa. Mitä odottaessa aika kuluu kuin siivillä. Mitä tehdessä siihen keskittyy täysin eikä ajan kulua huomaakaan. Mitä tehdessä ei ajattele muita asioita ja velvollisuuksia. On vain kivaa.

Entäs jos puolison kanssa sopii, että tehdään yhdessä jotain kivaa. Etenkin jos ei ole aikoihin paljoa ehditty yhdessä edes olla, kunhan sattumalta kohdattu yhteisessä asunnossa. Missä on se aika kun pelkästään yhdessä oleminen oli riittävän kivaa? Arkea minä silti arvostan. Mielestäni yhdessä kaupassa käyminen on enemmän yhdessäoloa kuin illallinen ravintolassa. Arjessa ihminen tulee tutuksi toiselle. Ja veikkaisin, että aikanaan sitä arkea kaipaisi eniten.

Yksi asia on tänään ollut kivaa. Ostin Rosetan kirjan ja olen lueskellut sitä muista hommista piittaamatta. Mukavasti on aika vierähtänyt.

Todellisuus on toista maata

Tänään jouduin odottelemaan erään sairaalan edessä. Sairaala on savuton sisältä, joten pääoven edusta oli sitäkin savuisempi. Potilaat ja heidän vierailijansa olivat siellä tupakalla. Muutoinkin väkeä tuli ja meni. Tarjoutui hyvä tilaisuus pohdiskella asioita.

Näky oli varsin erilainen kuin läpileikkaus esimerkiksi ostoskeskuksessa kävijöistä. Potilaat pukeutuneena sairaalan vaatteisiin, useimmat melko vanhoja, osalla tukka hapsotti likaisena. Kaikkineen tunnelma ennemminkin kaurismäkeläinen kuin amerikkalaisista sairaalasarjoista. Väkisinkin tulee verrattua tänään näkemääni maisemaa esimerkiksi tohtori Housen jaksoihin. Niihin joissa sairaus kohtaa nuoren, viriilin ihmisen. Sairaus, joka on monimutkainen ja kiinnostava. Näillä sairaalassa näkemilläni ihmisillä on todennäköisesti paljon vähemmän raflaavia sairauksia. Sellaisia, joiden hoitaminen vaatii lähinnä rutiinia ja sitkeyttä. Tämä on todellista. Tämä on kaunistakin, ainakin jos sen vangitsee filmille.

Nainen on luotu palvelijaksi

Ainakin asiakaspalvelijaksi. Tehtäviin, joissa tarvitaan nopeutta ja tarkkuutta. Itse en ollut asiaan juurikaan kiinnittänyt huomiota, mutta mieheni kaupassa kassajonoa valitessaan aina sanoo, että "mennään tuohon toiseen jonoon, tässä on mies kassalla". Keskimäärin tämä valintaperiaate tuottaakin parhaan tuloksen. Jonojen pituudesta asiaa ei voi päätellä. Ihmiset menevät yleensä lyhimpään jonoon. Saattaa olla ajanhetki, jolloin tämän mieskassan jono on lyhyempi. Joskus se on jopa niin paljon pidempi, että ihmiset siirtyvät jonon päästä viereiseen lyhyempään jonoon. Jonot siis pysyvät melko saman pituisina riippumatta siitä miten ne sattuvat vetämään.

Yllämainitsemani ei liene yllätys kenellekään. Minut on yllättänyt se, kuinka suuri nopeusero todella voi olla. Joskus olen tälläisessä väärin valitussa jonossa ollut toisena tai kolmantena. Siinä vaiheessa en ole enää viitsinyt siirtyä toiseen jonoon, joka on koko ajan ollut hieman pidempi. Siinä voi seurata vieressä kuinka toinen jono käsittelee viisi asiakasta siinä kuin omani yhden. Oma jononi on aina ollut niin hidas, että siinä ehtii tehdä jopa tilastoa ostosten määrästä. Voin siis kertoa teille, että kyse ei todellakaan ole siitä että yhdessä jonossa ostetaan pieni kahvi ja toisessa hampurilaiset jalkapallojoukkueelle! Osan tästä erosta selittää rutinoituminen, epätoivoisimmat ovat selvästi harjoittelijoita. Veikkaanpa silti, että siirtyvät muihin tehtäviin ennen kuin oppivat kassakoneen perustoiminnot.

Miksi kassatyö sitten on huonosti palkattua? Sopii kenelle tahansa? Jos kassoille ei olisi tarjolla näppäräsormisia naisia, miltä kaupat näyttäisivät? Mihin mahtuisi nykyiseen verrattuna kolminkertainen määrä kassoja? Millaiset jonottamot pitäisi rakentaa? Alkaisivatko ihmiset tehdä yksinkertaisempia ostoksia ja yrittää mennä pikakassan läpi? Säkki perunoita, kori kaljaa, voita, leipää ja kymmenen pakettia HK:n sinistä on viisi ostosta! Vai tilattaisiinko ruokaa kotiin? Joka tapauksessa nykyiset marketit eivät voisi toimia, jos kassoille olisi tarjolla vain nakkisormisia miehiä.