Laiska työnsä laskee

Sekä työ- että vapaa-aikana tulee vastaan ihmisiä, joilla on aina kiire. He ovat monessa mukana. Töissä heillä on paljon vastuita, he ovat useissa projekteissa ja aina sattuu asioita, joiden takia he joutuvat venymään. He ovat projektien kantava voima, juuri he kehittävät asioita eteenpäin ja ideoivat kaikkea uutta. Vapaa-aikana nämä henkilöt ovat vapaaehtoistyössä mukana, järjestävät erilaisia tapahtumia ja kaiken viimeisen päälle. He myös opiskelevat. Kaikkineen he ahertavat aamusta iltaan.

Ovatko nämä kuvailemani ihmiset suorittajia? Harvemmin. Kuvailemani ihmiset aloittavat innoissaan asioita, innostuvat hetkestä ja seuraavassa hetkessä toisesta hetkestä. Suorittaja on se, joka kursii nämä aloitukset kasaan. Suorittaja on se, joka suostui pitkin hampain mukaan tekemään vähän jotain ja joka huomaa hoitavansa koko homman yksin. Suorittajaa ajaa eteenpäin useimmiten velvollisuudentunto eivätkä tunnekuohut.

Suorittaja on alunperin asettanut itselleen riman niin korkealle, että hän ennemminkin vähättelee tekemisiään kuin liioittelee. Suorittaja ei puhu sujuvasti uutta kieltä käytyään kuukauden kansalaisopiston kurssilla. Suorittaja ei väitä kuntoilevansa joka päivä, jos on tehnyt sitä vasta kolme päivää peräkkäin. Suorittaja ei muutu kunnia-marttakerholaiseksi leivottuaan kerran pullaa.

Vaikka suorittaja laittaisi ruokaa joka päivä perheelleen, omien sanojensa mukaan hän nyt vain raapii jotain kokoon puolivalmisteiden pohjalta. Puolet vapaa-ajan velvollisuuksistaankin hän saattaa jättää mainitsematta, jos ei omasta mielestään ole kovin merkittävässä roolissa niissä. Suorittaja ei välttämättä urallaankaan etene mihinkään. Siihen on kaksi syytä. Muiden tekemiset tuntuvat ulkopuolisten silmissä aina näyttävämmiltä ja toisekseen - jonkunhan ne työtkin on tehtävä.

Kunnes kuolema...

Vastapainoksi valittamiselle päätin tällä kertaa kirjoittaa positiivista asioista. Esimerkkiäni saavat mieluusti noudattaa muutkin. Aikaisemmin jo kyselinkin kumpuaako kirjoittaminen kyynisyydestä. Toivottavasti ei aina, tai edes usein.

Parisuhteessani on myötä- ja vastamäkeä niin kuin kaikilla. Enkä varmaan monenkaan mielestä ole minkään ihannemiehen kanssa naimisissa. Voisin luetella paljonkin asioita, jotka haluaisin muuttaa, jos olisi yleensäkään mahdollista muuttaa aikuista ihmistä. Jos luettelisin toiveita "täydelliselle puolisolle", omani täyttäisi niistä alle puolet. Yksi asia on kuitenkin ylitse muiden; jatkuvuus. Mieheni ei ymmärrä sitä, että parisuhde olisi välillä tauolla, jolloin asioita mietitään. Mustavalkoiseen tapaansa hän on sitä mieltä, että sitä joko ollaan yhdessä tai sitten ei olla. Eikä syitä laittaa parisuhde harkintaan ole olemassa. Sitä vaikka istutaan vierekkäin murjottamassa, mutta sekään ei ole mikään syy. Kuulostaako mielestänne romanttiselta? Jonkun mielestä se on jääräpäisyyttä, jonkun mielestä tyhmyyttä tai sitten se on rakkautta. Sitä, joka kerran luvattiin.

Vuosia sitten kaupungilla jotkut keräsivät pareilta nimiä listaan. Pareilta, jotka lupaavat olla yhdessä pysyvästi loppuikänsä. Arvatkaapa kirjoitimmeko nimemme listaan? Emme todellakaan. Jos kerran annettu lupaus (ja varsin virallinen vielä) ei ole voimassa, on mihinkään listoihin nimen laittaminen pelkkää pelleilyä.

Mihin tämä perustuu? Ei ainakaan uskonnolliseen vakaumukseen meidän kohdallamme, onhan lupauskin annettu tuomarin eikä papin edessä. Ennemminkin se perustuu suomalaiseen sinnikkyyteen; siihen minkä varassa on ennenkin selvitty. On päiviä, jolloin ei tunnu kivalta. Mutta ei sitä voi keskenkään jättää, kun kerran tuli luvattua.

Valittajien sielunelämä

Tänään olen miettinyt sitä, mikä saa valittajat toimimaan eli valittamaan. Aika usein siihen tarvitaan jakautunut persoonallisuus tai vähintäänkin valikoiva muisti. Valittajan on ensin unohdettava kaikki positiiviset puolet, oma olematon osuutensa, kadottaa suhteellisuudentaju ja käytöstavat. Valituksia näet tulee tilanteissa, joissa:
- valittaja on ymmärtänyt jonkun asian väärin, esimerkiksi ei ole nettisivuilta löytänyt etsimäänsä materiaalia. Valittaja lähettää tuohtuneena minulle viestin siitä. Ystävällisesti selitän, että kyllä se aineisto siellä on ja annan ohimennen vähän atk-tukeakin. Valittaja tunnu olevan edes nolona, vaikka onkin haukkunut nettisivujen ylläpidon maan rakoon.
- valittaja on osallisena valituskirjelmässä, jossa yhtenä valituksen kohteena on toimikunta, johon hän itse kuuluu. Valittajan oma panos tässä toimikunnassa on puhdas nolla, silti se ei estä häntä purkamasta tuohtumustaan siitä, miten toimikunta ei ole saanut aikaiseksi mitään.
- valittaja on tyytymätön ostettuun palveluun ja väittää, että hän tekisi sen paremmin ilmaiseksi. Hän ei ole kuitenkaan koskaan tarjonnut apuaan eikä osallistumistaan.

Minkä ikäisistä ihmistä tässä mielestänne on kyse? Tai millaisesta taustasta? Onko näillä ihmisillä jakautunut persoonallisuus ja pystyvätkö he toimimaan työelämässä? Itse ihmettelen sitä joskus.

Suorittajan on erittäin vaikea asettua näiden valittajien asemaan. Suorittajaa kun ennemminkin ruokkii syyllisyys kuin ruikuttaminen. Valitan toki kaupallisista palveluista, jos ne eivät ole sovitun tai tilatun mukaisia, mutta vähänkään tulkinnanvaraisemmissa tilanteissa käyn läpi seuraavat kysymykset:
- tekeekö se, joka asiaa hoitaa, sitä vapaa-aikanaan palkatta? Kuinka paljon aikaa voin kuvitella kenenkään käyttävän tälläiseen ilmaistoimintaan? Olisinko itse valmis tekemään sitä ilmaiseksi? Kuinka kauan ja kuinka hyvin?
- voisinko jotenkin auttaa itse asian onnistumisessa? Jos vaikkapa lehden sisältö ei minua miellytä, voisinko toimittaa juttuehdotuksia tai jopa valmiiksi kirjoitettuja juttuja?
- olenko ollut mukana tekemässä päätöstä siitä miten asia hoidetaan? Oliko minulla ehdottaa toista toimintatapaa vai olinko hiljaa? Jos olin, niin olenko heti päätöksen jälkeen puukottamassa selkään tekijöitä.

Mieheni itse asiassa tiivisti asian hyvin. Hän sanoi, että jos fiksut ihmiset hoitavat vapaaehtoispohjalla asioita, ei-niin-fiksut valittavat. Jos rooleja vaihdetaan, voi tuntua, että asiat parantuisivat, sillä valitukset vähenevät. Tosiasia kuitenkin on, että vaikka ei-niin-fiksut hoitaisivat asiat kuinka huonosti, fiksut eivät silti valita.