Kuriositeetteja osa 1

Minulla on muutama hassu tapa, jotka ehkä aivan suoraan eivät "kuulu kuvioon". Osittain tiedän selityksen, osittain en.

Esimerkiksi en juurikaan avaa kirjepostiani, en ainakaan ajoissa. En vaikka kirje tulisi joltain virallisenkaltaiselta taholta. Kukapa sitä nyt lehtilaskuja avaa, ehtii ne tilipäivänäkin. Pääsyy kai on se, että postin mukana ei ole tullut vuosikausiin mitään kivaa. Joskus toki joku kirja, mutta sekin laskun kanssa. Yleensä hoidan asiani ajoissa ja hyvinkin säntillisesti. Miksi silti joku kirje voi maata pöydällä viikon kaksikin ilman että avaan sen? Muissa asioissa olen hyvinkin utelias ja kärsimätön. Saatan jopa pyöritellä sitä kädessäni ja hieman pohdiskella, että mitähän siellä on. Avaaminen on silti vastenmielistä. Tai tylsää. Kiinteistöverolippu, plääh.

En ymmärrä miehiä, koska en ole ajatustenlukija

Muistatteko kuulleenne sanontoja, kuinka naiset eivät sano mitä tarkoittavat ja miehen pitäisi olla ajatustenlukija saadakseen naisen tarkoitusperät selville. Minä en ole juuri koskaan tavannut tätä naisten kanssa, mutta miesten kanssa useinkin. Tänäänkin pariin otteeseen. Sekä töissä että kotona.

Miehet eivät välttämättä tarkoituksella salaile päämääriään, ovatpahan vain niin avuttomia ilmaisemaan itseään, ettei siitä kertakaikkiaan saa selvää. Kuvio menee yleensä sillä tavalla, että mies ajattelee ensin asiaan omassa päässä. Eli asia on jo edennyt ehkä neljänneksen, ennen kuin mies saa ensimmäistäkään sanaa suustaan ulos. Silti koko sanatonta ensimmäistä neljännestä pidetään yhteisenä tietona, joten jatkon mies aloittaa suoraan asiasta "mitäs me sen yhden jutun kanssa seuraavaksi tehdään"? Jos asiasta haluaa selvyyden, on aloitettava ensin haarukoimaan laajalla rintamalla, jotta valkenee mistä yleensäkään on kyse. Sen jälkeen voi edetä tarkempiin kysymyksiin.

Miehet myös voivat vaihtaa aihetta kesken kaiken. Tähänkään ei liity montaa avainsanaa, joka paljastaisi suunnanmuutoksen, lähinnä vaistonvaraisesti voin joskus arvailla "ai, nyt sulle tuli mieleen tätä asiaa kaukaisesti sivuava seikka x, josta puhuimme viime viikolla". Miehet näet välttävät substantiiveja, pronominit ovat kätevämpiä. Ilmeisesti he eivät muista asioiden oikeita nimiä.

Tänäänkin töissä yhdessä palaverissa sain hillittömän kuulustelusession jälkeen selville:
- mitä valmisteluja on tehty ennen tätä palaveria?
- onko joku asia jo päätetty tai hyväksytty?
- mitkä kohdat odottavat meidän kommentointiamme?
- mitä meidän pitää saada aikaiseksi lopputuloksena?
- toivotaanko lopputulos jossain tietyssä muodossa?
- mihin mennessä lopputulos on saatava aikaan?
- mihin käsittelyyn lopputulos sen jälkeen menee?

Muutoin aikaa olisi vietetty väljästi jutustelemalla kalvosatsin eri kohdista. Kukin voisi sanoa mitä mieleen tulee ja jatkosta voitaisiin todeta, että mies vähän "työstää asiaa vielä". Tämä mies vieläpä ihmettelee, miksei hän saa omia ajatuksiaan ja asioitaan läpi? Ei se johdu periaatteellisesta vastustuksesta. Vaikka kuulija ihan aidosti yrittäisi, siitä on vain niin turkasen hankala saada selvää.

Mitä suosittelette toimintamallikseni?
- jatkan ao. kuulusteluita ja yritän kehittää ylikohteliaan sävyn ("minä olen tyhmä kun en ymmärrä asioita"), jotta ei ole niin ilmeistä että asian joutuu lypsämään selville
- jätän sellaiset asiat huomiotta, joista en saa selvää tai joihin ei tule selvää tehtäväksiantoa. Työaikani käytän selkeämpiin tehtäviin tai vaihtoehtoisesti teen mitä sattuu huvittamaan.
- vaihdan paremmille metsästysmaille eli toiseen työpaikkaan.

"Uusi rakkaus"

on sanapari joka pistää silmääni. Nuo kaksi sanaa saavat minut aina pohtimaan asioiden taustoja. Ja kumpaakin sanaa erikseen.

"Uusi". Yksi lisää? Jotain vanhan tilalle? Parempi kuin nykyiset? Onhan se ihan uusi. Jos kyseessä on yksi lisää, niin mikäpä siinä. Ei rakkauden määrä ole vakio. Ei lisää rakkautta ole keneltäkään pois. Jos vanha lähtee vaihtoon tai kiertoon, on kyse kuin käytetystä autosta. Kaipa tuolle edellisellekin joku ottaja löytyy ja jos ei löydy, niin menköön romuttamolle. Minun tarpeiisini se ei enää sovi. Järkevää sinänsä. Vaihdammehan me kaikenlaista. Entä kun vanha jää kotiin. Millaiseen asemaan? Onko se siellä nurkassa, vähän kuin varalla, jos uuteen tulisi vaikka toimintahäiriö. Tai jos emme kykene heittämään mitään toimivaa pois. Saattaahan sitä jonain päivänä tarvita.

"Rakkaus". Rakastan itsekin perhettäni ja jopa lemmikeitäni. En kutsu heistä ketään kuitenkaan uudeksi rakkaudekseni. He ovat mieheni, tyttäreni jne. Jos lempinimiä on, eivät ne ole noin suureellisia vaan jotain paljon kotoisampaa. Onko henkilönkin kohdalla silloin määräävin tekijä rakkaus, ei se mitä muuta tämä henkilö on? Rakkaus voi tarkoittaa myös tunnetta eikä henkilöä yo. sanaparissa. Silloin lausahdus tarkoittaa lähinnä sitä, että kertoja pitää rakastumista itseisarvona ja on aina kivaa jos on "tilanne päällä", eli ollaan "uudessa rakkaudessa".

Minun "vanha rakkauteni" nukkuu parhaillaan päiväunia sängyssä. Eilen se jutteli niin söpöjä, että ehkä jätän väliin "ylös sieltä laiskamato"-karjaisun. Ja ehkä minä sen pidän vielä itselläni, vaikka onhan se jo kiistatta käytetty, jopa vanha.