Ikuisesti nuori

Katselin yhtenä lomapäivänäni Oprahia. Myönnän, sitä se loma teettää. Aiheena olivat kauniisti ikääntyneet naiset ja yhtenä esimerkkinä uusien Dove-mainosten mannekiinit. Onkin hienoa että mainoksissa näkyy muitakin kuin mallimittoihin mahtuvia nuoria naisia.

Ohjelmassa puhuttiin toisaalta siitä ettei ikä ole mikään este, toisaalta oman ikänsä hyväksymisestä. Osittain ristiriitaisestikin. Oman ikänsä hyväksymistä on se, ettei yritä keinotekoisesti nuorentaa itseään, tunnustaa oman ikänsä jne. Ikä ei saa toisaalta olla estekään. Ei ole kiellettyä harrastaa jotain vauhdikasta tai pukeutua kauniisti, olipa kuinka vanha tahansa. Mutta milloin siirrytään itsestään huolehtimisesta toivottomaan ikuisen nuoruuden metsästykseen?

Milloin huolehdimme itsestämme itsemme takia? Milloin näyttääksemme muiden silmissä joltain mitä emme ole? Laihdutammeko, kuntoilemmeko, pukeudummeko kauniisti itsemme takia vai miellyttääksemme muita? Välillä kuulee sanottavan että naiset eivät huolehdi itsestään avioiduttuaan. Mitä me silloin jätämme tekemättä? Pitääkö kotonakin pukeutua kauniisti ja meikata joka aamu? Kuinka nuorekkaana kropan on säilyttävä, useista raskauksista huolimatta? Silmiinpistävintä lienee se, jos ero entiseen on huomattava. Jos aikaisemmin huolitellusti meikattu nainen muuttuu ylipainoiseksi homssuksi, herättää se helposti kummastelua. Entäs jos ei ole koskaan laittautunut juurikaan? Lienee sallittua jatkaa samaan malliin. Vai pitäisikö petrata hieman vuosi vuodelta ettei ikä ala näkyä?

Entäs jos iästään huolimatta elää itseään miellyttävää täysipainoista elämää, eikä edelleenkään viitsi ja jaksa alkaa käyttää aikaansa tälläytymiseen. Pitääkö silloin huolta itsestään?

Ahkerat ja lahjakkaat lapset

Joskus aikuisten keskusteluissa tulee esille jälkikasvun asiat. Lapset ovat vanhemmilleen tärkeitä, joten lapsista usein kerrotaan niitä positiivisia asioita. Joskus osallistun näihin keskusteluihin, useimmiten en. Yleensä syynä on se, ettei minulla ole omistani vastaavaa kerrottavaa. Se johtuu ehkä hämäläisistä juurista, joiden mukaan "ei tehrä tästä ny isompaa numeroo". Toisaalta siitä, ettei suorittaja elä haavemaailmassa.

Moni vanhempi satsaa lastensa tulevaisuuteen. He luopuvat omista harrastuksistaan voidakseen kuljettaa lapsiaan harrastuksesta toiseen. Onhan lapselle taattava hyvät lähtökohdat sekä kulttuurin että urheilun alueella! Jo kahden lapsen kanssa tämä tarkoittaa melkoista kiertoajelua harrastuspaikasta toiseen. Päälle tulevat erilaiset rahankeruutalkoot. Hyvä vanhempi on näet sitoutunut lapsen harrastuksiin.

Tähän mennessä olen kuullut muiden lasten:
- olleen joko englannin tai ruotsinkielisessä kielikylvyssä tai leikkikoulussa
- osaavan vieraita kieliä hyvin
- käyvän ratsastamassa
- harrastavan yksilöurheilua kilpatasolla
- harrastavan joukkueurheilua ja olevan joukkueensa kantava voima
- käyvän musiikkiopistossa ja harjoittelevan ahkerasti
- hoitavan koulun, osa-aikatyön ja harrastukset tunnollisesti ja olevan niin ahkera ja aikaansaava
- hakevan teemaluokalle tai teemalukioon (urheilu, musiikki, luonnontiede)
- olevan sosiaalinen ja suosittu kavereiden kesken
- olevan kaikkineen niin kiireinen ettei ehdi "tulla vain leikkimään"

Usein näissä on takana vanhempi, joka ei ole saavuttanut omia haaveitaan elämässään. Vanhempi, joka ei näiden toteutumattomien haaveidensa takia erota mikä on oleellista ja mikä ei.

Suorittajan realismin mukaan taas:
- kielellisesti lahjakkaat lapset oppivat kieliä melko helposti tavallisessakin koulussa. Jos taas kielenkehityksessä on ongelmia kannattaa keskittyä suomen kieleen, se takaa pohjan myöhemmälle vieraiden kielten opiskelulle.
- harrastuksissa kannattaa katsoa mitä lapsi itse haluaa harrastaa ja kuinka innokkaasti. Todellinen polte tehdä jotain ylläpitää itseään vanhempien siihen puuttumatta. Miksi niin usein juuri jalkapalloilijoiden pojat harrastavat jalkapalloa? Itsensä vai isänsä takia? Lapsi varmaan perii urheilullisuuden tietyssä määrin, mutta onko lajivalintakin geeneissä?
- loppuviimein mikä tahansa lukio tuo mahdollisuudet jatko-opintoihin. Lyhyt koulumatka ja tuttu ympäristö tuovat stressittömän lukioajan.
- ylenmääräinen kavereihin kiinnittyminen on läheisriippuvuutta sekin. Jos lapsi viihtyy myös omissa oloissaan on se ihan hyvä taito jatkoelämää ajatellen.

Itse asiassa en ole näihin ajatuksiin päätynyt mitenkään omaa valistuneisuuttani. Aikuinen nainen itse on näet määrätietoisen paksupäinen. Niin on jälkikasvunsakin. Näin ollen mokomat eivät ole niin vain ohjailtavissa. Toki mikään ei estäisi värittämästä todellisuutta naapureille!

Muutama fakta konsultoinnista

Nykyisellään harrastan keittiöpsykologiaa. Latelen mielelläni luonneanalyysin milloin kenestäkin. Osittain teen sitä ilkeyttäni, osittain siksi että ärsyynnyn piilo-agendoista. Siitä, että on olemassa käsikirjoitus, jota ei muille kerrota. Käsikirjoitus vaikuttaa taustalla enemmän kuin mikään ääneen sanottu asia. Tätä näkee työelämässä. Kun mikään järkiperustelu ei mene perille. Kun tuntuu, ettei saa edes keskustelua aikaan. Alkaa miettiä, josko toinen ei vaikkapa ymmärrä suomen kieltä. Erityisen voimallisena tämä näkyy erilaisissa konsulteissa.

Ensimmäiseksi kannattaa selvittää konsultin toimeksiannon perusasiat. Tärkein informaatio on se, kuka on tilaaja ja kuka hyväksyy laskut. Muilla henkilöillä yrityksessäsi ei todellisuudessa ole sananvaltaa koko asiaan. Konsultit tietävät aurinkoa tarkemmin mikä on se käsi, joka ruokkii. Yrityksen kokonaisvaltaisesta edusta puhuminen on puppua, johon ei kannata uskoa. Yrityksen etua kyllä katsotaan, sen laskuttavan yrityksen!

Sananlaskukin jo sanoo "sitä saa mitä tilaa". Tehtävälle asetetut tavoitteet voivat olla hyvinkin maailmoja syleileviä. Ne on tarkoitettu lähinnä asian myyntiin talon johdolle. Ne kannattaa lukea taustaksi, sillä se mitä saadaan aikaiseksi on kyllä hieman sinne päin. Lähinnä niistä näkee aihealueen, jonka parissa puuhastellaan. Tilauksesta kannattaa katsoa millaista henkilötyömärää se koskee. Sen jälkeen voi arvioida, että mitä aiheena olevalle asialle sillä työmäärällä ehtii tekemään. Jos vielä tuntee tilaajan ja työryhmää henkilökohtaisesti on varsin helppo tehdä erittäin osuva arvaus siitä millainen toimeksiannon lopputulos tulee olemaan. Ei kannata siis uskoa puheita, vaan tehdä tyynesti oma arvio.

Suorittaja (kuten aikuinen nainenkin) on helposti optimisti, joka naiivisti pyrkii parantamaan lopputuloksen laatua. Välillä yritänkin ehdottaa, että jos painottaisimme sisältöä hieman toisella tavalla, olisi lopputulos paljon käyttökelpoisempi. Yleensä tähän nyökytellään myötäillen, mutta harvoin toiveillani on mitään vaikutusta. Välillä alta löytyy yllättäviäkin puolustusreaktioita. Se on hyvin ymmärrettävää, etenkin jos konsultti on kovin nuori. Heillä ei välttämättä ole likikään sitä osaamista mitä tarvittaisiin. Myyntiprovisio silmissä kiiluvaa myyjää osaaminen ei ole kiinnostanut missään vaiheessa. Koko homma on ehkä laskettu sen varaan, että se tehdään "samalla tavalla" kuin toinen toimeksianto, josta heillä on kokemusta ja malliesimerkkikin. Tämän nuoren ressukan kyvyt ehkä riittävän valmiin mallin kopiointiin. Tälläisen vanhan tädin keskusteluyritykset siitä, mikä olisi tarkoituksenmukaisinta, ovat kiistämättä kiusallisia. Konsultille on vieläpä opetettu, että heillä on parhaat menetelmät ja paras asiantuntemus niiden takana.

Miksi totuuden puhuminen on niin vaikeaa? Mikä asiakastyytyväisyys todellisuudessa on saavutettavissa valehtelemalla, selittelemällä ja väistelemällä? Jos asioista voitaisiin puhua suoraan, voisimme yhdessä miettiä, mistä se puuttuva osaaminen hankitaan.

Ettekä te (jos tätä lukee joku konsultti) tähän pääse asiakastyytyväisyyskyselyitä tekemällä. Asiakkaat ovat usein liian kohteliaita antaakseen suoraa palautetta. Paras mittari tähän on se, kuinka nopeasti jatkovaihe käynnistyy. Jos aikaa tuntuu kuluvan yllättävän kauan, aina ei ole kyse asiakkaan päätöksentekoprosessin hitaudesta. Asiakkaan henkilökunta miettii, miten tuloksista saisi kursittua kokoon jotain käyttökelpoista. Lisäksi taustalla kuuluu tyytymätöntä mutinaa kun pohditaan "miksi meille aina käy näin".