Ahkerat ja lahjakkaat lapset

Joskus aikuisten keskusteluissa tulee esille jälkikasvun asiat. Lapset ovat vanhemmilleen tärkeitä, joten lapsista usein kerrotaan niitä positiivisia asioita. Joskus osallistun näihin keskusteluihin, useimmiten en. Yleensä syynä on se, ettei minulla ole omistani vastaavaa kerrottavaa. Se johtuu ehkä hämäläisistä juurista, joiden mukaan "ei tehrä tästä ny isompaa numeroo". Toisaalta siitä, ettei suorittaja elä haavemaailmassa.

Moni vanhempi satsaa lastensa tulevaisuuteen. He luopuvat omista harrastuksistaan voidakseen kuljettaa lapsiaan harrastuksesta toiseen. Onhan lapselle taattava hyvät lähtökohdat sekä kulttuurin että urheilun alueella! Jo kahden lapsen kanssa tämä tarkoittaa melkoista kiertoajelua harrastuspaikasta toiseen. Päälle tulevat erilaiset rahankeruutalkoot. Hyvä vanhempi on näet sitoutunut lapsen harrastuksiin.

Tähän mennessä olen kuullut muiden lasten:
- olleen joko englannin tai ruotsinkielisessä kielikylvyssä tai leikkikoulussa
- osaavan vieraita kieliä hyvin
- käyvän ratsastamassa
- harrastavan yksilöurheilua kilpatasolla
- harrastavan joukkueurheilua ja olevan joukkueensa kantava voima
- käyvän musiikkiopistossa ja harjoittelevan ahkerasti
- hoitavan koulun, osa-aikatyön ja harrastukset tunnollisesti ja olevan niin ahkera ja aikaansaava
- hakevan teemaluokalle tai teemalukioon (urheilu, musiikki, luonnontiede)
- olevan sosiaalinen ja suosittu kavereiden kesken
- olevan kaikkineen niin kiireinen ettei ehdi "tulla vain leikkimään"

Usein näissä on takana vanhempi, joka ei ole saavuttanut omia haaveitaan elämässään. Vanhempi, joka ei näiden toteutumattomien haaveidensa takia erota mikä on oleellista ja mikä ei.

Suorittajan realismin mukaan taas:
- kielellisesti lahjakkaat lapset oppivat kieliä melko helposti tavallisessakin koulussa. Jos taas kielenkehityksessä on ongelmia kannattaa keskittyä suomen kieleen, se takaa pohjan myöhemmälle vieraiden kielten opiskelulle.
- harrastuksissa kannattaa katsoa mitä lapsi itse haluaa harrastaa ja kuinka innokkaasti. Todellinen polte tehdä jotain ylläpitää itseään vanhempien siihen puuttumatta. Miksi niin usein juuri jalkapalloilijoiden pojat harrastavat jalkapalloa? Itsensä vai isänsä takia? Lapsi varmaan perii urheilullisuuden tietyssä määrin, mutta onko lajivalintakin geeneissä?
- loppuviimein mikä tahansa lukio tuo mahdollisuudet jatko-opintoihin. Lyhyt koulumatka ja tuttu ympäristö tuovat stressittömän lukioajan.
- ylenmääräinen kavereihin kiinnittyminen on läheisriippuvuutta sekin. Jos lapsi viihtyy myös omissa oloissaan on se ihan hyvä taito jatkoelämää ajatellen.

Itse asiassa en ole näihin ajatuksiin päätynyt mitenkään omaa valistuneisuuttani. Aikuinen nainen itse on näet määrätietoisen paksupäinen. Niin on jälkikasvunsakin. Näin ollen mokomat eivät ole niin vain ohjailtavissa. Toki mikään ei estäisi värittämästä todellisuutta naapureille!