Jotain positiivista

Olen jo jonkin aikaa tehnyt töitä yhden vanhan kolleegani kanssa. Yhteistyötä olemme tehneet aikaisemminkin. Nyt ollaan taas pitkästä aikaa kahdestaan ja mukavasti sujuu.

Aika monen ihmisen kanssa - onpa sitten kyseessä asiakas tai kolleega - joudun hieman "pidättelemään". Kun tiedän, että toinen tekee töitä ylärajoilla ja helposti menettää tilanteen hallinnan kokonaan, joudun aika paljon suodattamaan mitä kenellekin kannattaa palautteena sanoa. Joskus tulee jopa alennuttua samanlaiseen kuin pikkulasten piirustuksia kehuessa, eli ylettömän positiiviseen palautteeseen tuotokseen nähden. Mielestäni sellainen paikoin jopa aliarvioi toisen älyä ja kykyä, jos siis kohteella olisi niitä sen verran, että pystyisi sen ymmärtämään.

Mutta tällä kertaa voin sanoa liki kaiken mitä ajattelen. Matkan varrella pystyn jopa keksimään lisää vaatimuksia. Riman voin asettaa siihen korkeuteen kuin itse parhaaksi näen, ei tarvitse olla erikseen "lasten rataa". Jos jonkun välituotoksen nähdessäni huomaan korjattavaa, ehdotan tarkkuustasoksi erilaista tai "käsialaksi" hieman liiketoimintavoittoisempaa näkökulmaa. Ja katso, ihme tapahtuu, seuraava versio on jo paljon parempi. Aika nopeasti voin jopa ihan aidosti todeta "toi on ihan hyvä jo".

Eksoottista. Välillä näinkin päin. Kaunista katsoa ihmistä, joka pystyy petraamaan.

Perusteltuja ennakkoluuloja

Jos kysytään, mitä ennakkoluuloja ihmisillä on, ajatellaan helposti ajatuksia, jotka kohdistuvat vähemmistöihin; rodun, sukupuolen tai uskonnon mukaan. Useimmiten sellaisiin, joiden voidaan tulkita olevan alistetussa asemassa. Ennakkoluulon kuuluu olla negatiivinen asia. Sen kuuluu ennustaa jotain huonoa tai pahaa.

Minä määrittelen ennakkoluulon eri tavalla. Mielestäni se on ennakkokäsitys mistä tahansa asiasta ulkoisesti havaittavan seikan perusteella. Periaatteena se, että kun aikaisemmin kävi tietyllä tavalla, niin jatkossa käy varmaan samalla tavalla. Kokemuksestahan ihminen oppii ja on se viisaampaa oppia kuin olla oppimatta. Projektityönkin perusvirhe on kuvitella, että vaikka projektin puoliväliin mennessä kaikki asiat ovat menneet pieleen, niin jatkossa varmaan sujuu paremmin. Ei suju! Yleensä sujuu tasan niin huonosti kuin siihen asti, jos ei peräti vielä huonommin.

Ennakkoluulo on siis pitkälti viisautta, lisäksi ihmisen peruskeino hengissä selviytymiseen.

Onko ennakkoluulon kohdistuttava pelkkään vähemmistöön? Tai vieläpä sorrettuun vähemmistöön? Eihän toki. Kukin voi tietysti kokea olevansa uhri itse (heh, tulee ihan Preben mieleen, terveisiä vaan Rosetalle), mutta rajoitutaan tässä kirjoituksessa ympäristön käsityksiin eikä vähemmistön edustajan itsensä.

Jos tällä perusteella mietin mitä ennakkoluuloja minulla on, niin niitähän on vaikka kuinka. Hyvä, jos yhteen blogiin mahtuisivatkaan. Kyllä minä luokittelen vastaantulevia ihmisiä hyvinkin kevein perustein. Eikä muuten tarvitse tulla henkilökohtaisesti vastaankaan, pystyn toimimaan myös kirjallisten tuotosten perusteella. Muutamia mainitakseni:
- nuoret leijonat. Argh! Tähän luokitukseen pääsee heti, jos on ikää kolmenkympin tienoilla, tukka hyvin ja kello näkyy. Leijona viuhtoo tärkeän näköisenä yrityksen käytävillä. Joskus hän istuu rennosti pöydän kulmalla ja laukoo kuolemattomia totuuksia tai neuvoo kolleegaansa. Neuvomisen kohteeksi on hankittava joku kesäharjoittelija tms, joka ymmärtää nyökytellä oikeissa kohdissa ja katsoa leijonaa ihailevasti. Nämä leijonat ovat pääosin tomppeleita, kun on kyse "oikeasta työstä". Aikaa ja energiaa on koko uran ajan mennyt niin paljon ulkoasun ylläpitoon ja näyttelytaidon harjoitteluun, että ammattiopinnot ovat jääneet melko pintapuolisiksi. Tämän arvion teen siis puhtaaksi ulkoisten seikkojen perusteella. Jos pojat haluatte vakuuttaa tämän tädin, niin ei kannata pukeutua liian nätisti. Vähintään hiusgeeli ja föönaus kannattaa jättää aamulla väliin.
- vanhemmat miehet. Tähän kuuluu monta alakategoriaa, pelureita kaikki tyynni. Osalla peli on ilmeisempää kuin toisilla. Peliin kuuluu mm. tiedon panttaamista. Tietohan on arvokasta. Sellainenkin vähäinen tieto kuin missä on konttoritarvikevaraston avain. Tämän henkilön arvo näet perustuu siihen, että hän on korvaamaton jossain asiassa. Hän on kovasti kiireinen ja aina hänelle soitellaan. Ei sillä väliä kuinka vähäpätöinen se asia on, kunhan peluri vain saa linnoitettua itsensä sen eteen. Tähän kategoriaan päästäkseen riittää, että on tietyn ikäinen (=vanhempi mies). Jos kerrankin näen hänet matalalla äänellä supattamassa jotain hieman sivuilleen pälyillen, on luokittelu valmis. Selvä tapaus!
- ammattiymmärtäjät. Näitä löytyy yleensä sosiaalipuolen ammattilaisista, opettajista, terveydenhuollosta. Edustaja on poikkeuksetta nainen, myös hintahtava mies on mahdollinen. Ammattiin kuuluu siis olla ihmisten ongelmien kanssa tekemisissä; sosiaalisten ongelmien, oppimisen vaikeuksien, mahdollisesti mielenterveyden ja päihteiden väärinkäytön. Ammattiymmärtäjälle on aikoinaan opetettu, että ongelmat eivät ole kenenkään vika ja ymmärtäminen on avain ongelmien ratkaisuun. Ymmärtäjä on itse ollut aina kiltti tyttö. Noudattanut kaikkia sääntöjä, tehnyt läksynsä, syö terveellisesti ja kuntoileekin. Todellisuudessa hän ei kertakaikkiaan pysty ymmärtämään muiden ihmisten päällepäin itsetuhoista käytöstä. Mikseivät he ryhdistäydy? Ymmärtäjä on oppinut puhumaan ymmärtämisen kieltä. Hän opastaa vanhempia lasten ongelmien hoitamisessa. Tarkkasilmäinen voi silti huomata paikoin kiristyvän ilmeen, hieman pakotetun hymyn, kylmän ja terävän katseen. Hulttio se poikanne on, ja huonosti kasvatettu vieläpä! Niin hän haluaisi huutaa suureen ääneen. Tähän luokitteluun pääsevät ymmärtäjät, joiden vuorosanat tuntuvat liian ulkoa opetelluilta, joilla on liian siloiteltu virallinen mielipide. Kohtuutonta? Voihan se olla sen hetkistä väsymystä ja virhearvio minun osaltani. Suosittelen silti ammatinvaihtoa.

Voisin jatkaa vaikka kuinka. Käsitellä kaikki kollegani, luokitella kunkin työkaverini ja tuttavani aurinkoa tarkemmin. Naapureista nyt puhumattakaan. Tällä erää ei kuitenkaan enempää tästä.

Maailman kammottavin anoppi

Lapseni ovat jo teinejä. Poikani on liki täysi-ikäinen. Jästipäinen toki, kuten sukulaisensa, mutta ihastuttavan suoraselkäinen. Tyttöystäviä ei ole vielä kotona asti käynyt, tuskin niitä suuremmassa määrin on kodin ulkopuolellakaan, sillä poikani harrastukset ja menot ovat sellaisia että tuskin siellä tyttöjä pyörii.

Lempiruoista pojallani on tiukat mielipiteet. Suomalainen perinnekeittiö on kunniassaan ja ruokalistan kärjessä on ruskeaan kastikkeeseen pohjautuvat ruoat, läskisoosi ykkösenä. Minun ruokani menettelevät, mutta mummo laittaa kuulemma vielä parempaa. Saapa nähdä miten käy, jos sydämen valittu onkin joku kasvissyöjä itu-hippi.

Parisuhteista kerran naureskelin, että kunhan löydät jonkun tytön, jolla mahdollisesti on jo jälkikasvuakin valmiina, niin huomaat tuota pikaa viettäväsi perhe-elämää. Sellaista, jossa nuoren miehen menot jäävät toiseksi. Tähän poikani tokaisi yksikantaan, ettei sellaisen naisen kanssa kannata ruveta olemaan. Uteliaana siitä, onko ongelma toisen miehen lapset vai mikä, kysäisin syytä. "No ne on sellaisia, jotka eroavat tyhjänpäiväisistä syistä". Eli poika ajatteli, että jos tuota pikaa lasten alulle saattamisen jälkeen on jo yhdestä miehestä ehditty erota, niin tuskinpa pysyvämpiä suhteita on myöhemminkään tiedossa.

Äitin tosikko nöpönenä, osaa se olla suloinen, kun sille päälle sattuu. Kantaa muuten ihan pyytämättä kauppakassit ja tekee muutenkin raskaampia töitä mukisematta. Tyytyväisenä välillä pohdiskelee, miten äitinsä voi olla niin heikko, ettei jaksa sitä tai tätä kantaa.

Ai, kuka se maailman kammottavin anoppi sitten on? Minä tietysti! Se on kuulkaa turha kuvitella, että kukaan nainen on riittävän hyvä minun pojalleni.

Aikaa itselle

Onpas tullutkin pitkä tauko bloggaamiseen. Kirjoittamista olen aina silloin tällöin ajatellut, mutta töissä en ole ehtinyt ja kotona tietokoneella pääsemiseen tarvitaan jonotusnumero.

Tänään luin yhden kirjan loppuun. Juhlallista! Luin sen itse asiassa melko lyhyessä ajassa; muutaman päivän sisällä. Silloin lukunautinto vielä säilyy. Minkä tahansa juonellisen kertomuksen lukeminen usean viikon kuluessa muutama sivu kerrallaan saa kirjan kuin kirjan tuntumaan väljähtyneeltä limpsalta.

Osittain minulla on ollut kiire, mutta osittain asioiden priorisointi on ollut hukassa. Olenhan ehtinyt katsella televisioita - myös silloin kun "sieltä ei tule mitään". Netissäkin olen roikkunut, vähemmän blogistaniassa ennemmänkin muissa paikoissa. Olen näet harhautunut mm. rekisteröitymään naamakirjaan. Toisaalta vasta rekisteröitymisen jälkeen saa kunnolla selville, mistä on kyse. Kuvittelin sen foorumiksi, jossa ihan omalla nimellä voi pitää yhteyttä vanhoihin ja vähän tuoreempiinkin ystäviin. Teoriassa kyllä. Käytännössä se yhteydenpito näyttää olevan erilaisten kiertokirjeiden lähettämistä. Sellaisten kiertokirjeiden joihin en ole sähköpostillakaan koskaan osallistunut.

Sitä minä en jaksa ymmärtää. Siis ihmisiä, joilla ei ole mitään omaa sanottavaa. Jos sähköinen yhteydenpito, joko sähköpostilla tai naamakirjassa, rajoittuu ainoastaan puujalkavitsien edelleenlähettämiseen.

Minulla on sanottavaa. Ja onneksi blogistaniassa on muillakin! Avaa sylisi isä ja äiti, tuhlaajatyttäresi tulee takaisin.