Lapseni ovat jo teinejä. Poikani on liki täysi-ikäinen. Jästipäinen toki, kuten sukulaisensa, mutta ihastuttavan suoraselkäinen. Tyttöystäviä ei ole vielä kotona asti käynyt, tuskin niitä suuremmassa määrin on kodin ulkopuolellakaan, sillä poikani harrastukset ja menot ovat sellaisia että tuskin siellä tyttöjä pyörii.
Lempiruoista pojallani on tiukat mielipiteet. Suomalainen perinnekeittiö on kunniassaan ja ruokalistan kärjessä on ruskeaan kastikkeeseen pohjautuvat ruoat, läskisoosi ykkösenä. Minun ruokani menettelevät, mutta mummo laittaa kuulemma vielä parempaa. Saapa nähdä miten käy, jos sydämen valittu onkin joku kasvissyöjä itu-hippi.
Parisuhteista kerran naureskelin, että kunhan löydät jonkun tytön, jolla mahdollisesti on jo jälkikasvuakin valmiina, niin huomaat tuota pikaa viettäväsi perhe-elämää. Sellaista, jossa nuoren miehen menot jäävät toiseksi. Tähän poikani tokaisi yksikantaan, ettei sellaisen naisen kanssa kannata ruveta olemaan. Uteliaana siitä, onko ongelma toisen miehen lapset vai mikä, kysäisin syytä. "No ne on sellaisia, jotka eroavat tyhjänpäiväisistä syistä". Eli poika ajatteli, että jos tuota pikaa lasten alulle saattamisen jälkeen on jo yhdestä miehestä ehditty erota, niin tuskinpa pysyvämpiä suhteita on myöhemminkään tiedossa.
Äitin tosikko nöpönenä, osaa se olla suloinen, kun sille päälle sattuu. Kantaa muuten ihan pyytämättä kauppakassit ja tekee muutenkin raskaampia töitä mukisematta. Tyytyväisenä välillä pohdiskelee, miten äitinsä voi olla niin heikko, ettei jaksa sitä tai tätä kantaa.
Ai, kuka se maailman kammottavin anoppi sitten on? Minä tietysti! Se on kuulkaa turha kuvitella, että kukaan nainen on riittävän hyvä minun pojalleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti