Vastapainoksi valittamiselle päätin tällä kertaa kirjoittaa positiivista asioista. Esimerkkiäni saavat mieluusti noudattaa muutkin. Aikaisemmin jo kyselinkin kumpuaako kirjoittaminen kyynisyydestä. Toivottavasti ei aina, tai edes usein.
Parisuhteessani on myötä- ja vastamäkeä niin kuin kaikilla. Enkä varmaan monenkaan mielestä ole minkään ihannemiehen kanssa naimisissa. Voisin luetella paljonkin asioita, jotka haluaisin muuttaa, jos olisi yleensäkään mahdollista muuttaa aikuista ihmistä. Jos luettelisin toiveita "täydelliselle puolisolle", omani täyttäisi niistä alle puolet. Yksi asia on kuitenkin ylitse muiden; jatkuvuus. Mieheni ei ymmärrä sitä, että parisuhde olisi välillä tauolla, jolloin asioita mietitään. Mustavalkoiseen tapaansa hän on sitä mieltä, että sitä joko ollaan yhdessä tai sitten ei olla. Eikä syitä laittaa parisuhde harkintaan ole olemassa. Sitä vaikka istutaan vierekkäin murjottamassa, mutta sekään ei ole mikään syy. Kuulostaako mielestänne romanttiselta? Jonkun mielestä se on jääräpäisyyttä, jonkun mielestä tyhmyyttä tai sitten se on rakkautta. Sitä, joka kerran luvattiin.
Vuosia sitten kaupungilla jotkut keräsivät pareilta nimiä listaan. Pareilta, jotka lupaavat olla yhdessä pysyvästi loppuikänsä. Arvatkaapa kirjoitimmeko nimemme listaan? Emme todellakaan. Jos kerran annettu lupaus (ja varsin virallinen vielä) ei ole voimassa, on mihinkään listoihin nimen laittaminen pelkkää pelleilyä.
Mihin tämä perustuu? Ei ainakaan uskonnolliseen vakaumukseen meidän kohdallamme, onhan lupauskin annettu tuomarin eikä papin edessä. Ennemminkin se perustuu suomalaiseen sinnikkyyteen; siihen minkä varassa on ennenkin selvitty. On päiviä, jolloin ei tunnu kivalta. Mutta ei sitä voi keskenkään jättää, kun kerran tuli luvattua.
3 kommenttia:
Ihanaa!!! Lupaus on lupaus ja sillä selvä.
Meidän parisuhde kanssa on pysynyt kasasa tahtomalla, siis kun kerran on luvattu tahtoa, niin kestetään sitten ne vastaisetkin kohdat. Tai ainakin minun osaltani on niin. Gorbasta en ole ihan varma! Siinä missä minä olen kohta kolmenkymmenen yhteisen vuoden aikana monta kertaa joutunut tietoisella tasolla tekemään päätöksen jatkaa sittenkin, olen liki varma, ettei Gorba toistaiseksi ole edes huomannut, että erotakin voisi. (Ja tämähän ei johdu minun suunnattomasta suloisuudestani, vaan siitä, että sille miehelle vain on siunaantunut sellainen geeni, joka saa sen takertumaan lopullisesti ja lähtemättömästi tavarihin, paikkoihin, näkemysiin ja ihmisiin, jotka ilmaantuivat sen elämään 70-luvulla!
sun äitis: totta. Joillain miehillä se tuntuu olevan enemmän synnynnäistä tai geneettistä kuin tietoisella tasolla tehty päätös.
Lähetä kommentti