Yrittäjä yrittää

Tässä välissä päätin siirtyä yrittäjäksi. Oletuksella, että "suorittaminen" on palkitsevampaa tällä tavalla. Jos töitä tekee yrittäjämäisesti, niin voisiko saman tien olla yrittäjä? Tällä hetkellä vastaus on "voi".

Yrittäjä-sanasta kuulee joskus keskustelua. Suomen kielessä se tarkoittaa, että "yritetään". Ei välttämättä onnistuta, mutta ainakin yritetään. Yhdessä merkityksessä sana yrittäminen on erittäin kuvaava. Koskaan ei nimittäin voi tietää milloin onnistuu. Pitää olla yhteyksissä asiakkaisiin, jättää tarjouksia, olla muutenkin esillä. Koskaan ei voi silti varmuudella tietää, mikä nappaa. Usein sellainen, mitä ei itse tullut pidettyä edes kovin todennäköisenä. Siinä mielessä tämä on yrittämistä. Ja yksi asia on selvä, kun sen yrittämisen lopettaa ja pelaa vaikka vain "varman päälle", niin silloin toiminta todennäköisesti hiipuu.

Suomalainen uskoo mitä toiset sanoo

Ainakin minä uskon, vähän turhankin kirjaimellisesti. Hämäläinenhän "ei tee isompaa numeroo" mistään ja helposti olettaa etteivät muutkaan tee. Vasta pikkuhiljaa olen oppinut suodattamaan, että jos joku rakentaa taloa, kirjoittaa väitöskirjaa ja jolla on 8 lemmikkiä ja 5 lasta, niin ainakin joku osa-alue on hunnigolla. Jos ei muu, niin se väitöskirja.

Poliittiset eläimet

Iästäni huolimatta huomaan olevani lapsellisen sinisilmäinen. Uskon, että ihmiset sanovat mitä tarkoittavat ja tarkoittavat mitä sanovat. Olen lisäksi ajatellut, että vapaaehtoistyö on silkkaa hyväntekeväisyyttä; käytetään omaa aikaa muiden hyväksi. Samaan vapaaehtoistyön kategoriaan olen laskenut poliittisen osallistumisen, onhan se ajankäyttöä meidän kaikkien hyväksi. Muut viettävät vapaa-aikaa kun vapaaehtoisväki rustaa iltakaudet hakemuksia ja esityksiä. Lapsenikin joskus ihmetteli, että on se äidillä kumma harrastus. Ensin tehdään töissä töitä ja sitten jatketaan vielä vapaa-ajalla. Näin tekeekin suorittaja, mutta ei poliittinen eläin.

Poliittinen eläin:
- on mukana monessa erilaisessa yhdistyksessä ja riennossa. Poliittinen eläin raportoi näitä facebookiin ja blogiinsa. Käy näyttelyissä ja teatterissa, on kaikkineen kulturelli ja osallistuva.
- ennemminkin perustaa yhdistyksiä, kuin jää niihin toimimaan. Onhan rutiininomainen yhdistyksen pyörittäminen työtä eikä enää niin innostavaa; tuskin meriittikään. Lisäksi kun alkuinnostus haihtuu ainakin puheenjohtaja huomaa olevansa myös tiedottaja/sihteeri.
- jakaa amerikkalaistyyliseen tapaan kiitosta ympärilleen. Hän saattaa kiitellä hyvin arkisistakin asioista vuolaasti. Kissa kiitoksella elää. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta, sillä kiittely toimii usein hienovaraisena nakituksena. "Kiitos, kiitos, ai kun ihanaa, miten oletkaan jaksanut..." suomeksi siis "muista ensi kerralla tehdä vielä enemmän".
- on hyvin sosiaalinen, pitää yhteyttä sukulaisiin ja tuttaviin. Ainakin sen verran, että talkooporukka saadaan kasaan tai lapsenhoito järjestyy. Poliittista eläintä kiireiltään kukaan tuskin saa vastavuoroisesti auttamaan, mutta hänhän on niin mukavakin, että kuka siitä välittää.
- käy näyttäytymässä erilaisissa tapahtumissa. Jos kyse on taidemuseon avajaisista, on se ymmärrettävää, mutta toimiston muuttokeikalla käväisy pyhäpukimissa on ennemminkin ärsyttävää. Kyllä me osaamme kantaa ilman sellaista kannustusta. Minä ja poikani työhaalarit päällä ja turvakengät jalassa.

Parasta ennen...

Eipä ole aikaakaan, kun yksi tuttavani totesi miehestään, että siltä on mennyt parasta ennen päivä jo ohi. Niin taitaa olla mullakin. Toisaalta olin jo alistunut siihen, että olotilani johtuu siitä, että olen liian paljon töitä tekevä, liian vähän liikkuva ja jo ensimmäisistä keski-iän oireista kärsivä nainen. Kavereiden mielestä hieman ennenaikaista kylläkin. Kolmisen viikkoa sitten olotilaani löytyi selitys terveydentilastani. Hoidettavissa oleva, ei siinä sen kummempaa. Huvitti, kun lääkärini soitti päivystykseen, niin minusta käytettiin sanoja "hoikka, nuori tutkija". Eikä esimerkiksi "keski-ikäinen pyylevä rouvashenkilö".

Ehkä se vanhuus ei vielä tulekaan!

Mistä tietää että töitä on liikaa?

Siitä, että vapaa-ajan haaveet eivät ole lomamatkoja ja hienoja harrastuksia, vaan ihan tavallisia asioita. Minulla on lomaa joulun alla. Jospa siis ehtisin:
- katsoa lapsen kanssa Salkkarit alkuillasta
- siivota tiskipöydän pinnan esille edes kerran
- lainata kirjoja kirjastosta
- lukea niitä sängyllä ja syödä karkkia
- maata sohvalla

En minä aina niin tehokas ole muutenkaan ollut. Alkaa vähän tehokin pudota loppuvuotta kohden. Superihminen tekee kaiken, minä teen lähinnä työt.

Onpas siitä kauan

Onpas kauan. Monesta asiasta. Kuten tähän blogiin kirjoittamisesta. En ole oikein ehtinyt. Usein se on tekosyy. On ollut niin paljon kiireitä. En vielä. En ole ehtinyt. Useimmiten sitä vaan ei ole viitsinyt. Siksi yleensä käytän tätä syytä aika ujosti. Jos asian tekemiseen menee 15 minuuttia, niin miten voi olla, etten ole ehtinyt sitä tehdä. Vetelehdin kuitenkin joka päivä enemmänkin kuin varttitunnin.

Mutta tarvitsee sitä ihminen lepoakin. Ehkä sitä voisi ajatella niin, että velvollisuuksiin käytetään päivässä vaikka vain 12 tuntia. Siihen mahtumattomista tehtävistä ilmoitetaan tyynesti "ei ehdi".

Milloin sitä on vanha?

Olen viimeaikoina tullut pohdiskelleeksi ihmisten ikää. Heräte lienee ollut uusi työpaikka. Uusia ihmisiä tavatessa yksi melko automaattinen luokitus on ikä. Minä luokittelen tapaamiani ihmisiä joko itseäni nuorempiin tai vanhempiin. Nykyisin neljän kympin paremmalla puolella se on vaikeaa. Tuntuu että kaikki ihmiset kolmen- ja viidenkymmenen välillä ovat samanikäisiä, siis minun ikäisiäni.

Toisaalta ikä merkitsee yhä vähemmän mitä vanhemmaksi tulee. Minulla on nuorempia ja vanhempia ystäviä, eikä ikä ole siinä mikään kriteeri. Tuntuu jopa, että moni kuusikymppinen omituisine kiukutteluineen elää toista lapsuuttaan. Etsi nyt niistä aikuista seuraa. Puhumattakaan jos menossa on kausi "toinen nuoruus". Silloin se on vielä mahdottomampaa.

Kaikesta tästä huolimatta kuljen edelleen luetellen "vanhempi kuin minä", "nuorempi kuin minä", "jaa-a, tuostapa en osaa sanoa". Miksi minä olen edelleen näin pinnallinen? Miksi minulle, joka en tavallaan välitä ulkoisista seikoista, olisi tärkeää olla ikäistäni nuoremman näköinen? Miltä nelikymppisen edes kuuluisi näyttää? Jospa me kaikki olemme ikäistämme nuoremman näköisiä? Samalla tavalla kuin kaikki ovat keskimääräistä parempia kuljettajia.