Turhaa

En ole koskaan ollut työtön. Itse asiassa en ole koskaan ollut YT-neuvotteluissakaan enkä yritysten yhdistymisissä. Sattumaa pitkälti. Joskus on ollut lähellä, mutta kohdalle ei ole osunut. Koskaan en ole joutunut kokemaan epävarmuutta työni jatkuvuudesta. Tällä iällä ja asuntolainamäärällä en sellaista todellakaan toivo. Joskus nuorempana haaveilin, että saisinpa minäkin joskus jonkun avokätisen eropaketin. Voisin pitää lomaa ensin ja sitten hankkia toisen työpaikan. Todellisuudessa olisin varmasti kauhuissani. Olisinko minä joskus niin tarpeeton, että lähtemisestäni maksettaisiin rahaa? Tyhjästä? Tai ei tietenkään tyhjästä, vaan siitä helpotuksesta, että pääsee yhdestä ihmisestä eroon.

Työttömyys on ongelma. En ymmärrä miksei sille saada tehtyä mitään. Järjestelmän tehottomuutta? Mielikuvituksen puutetta? Työttömyys tulee hyvin kalliiksi meille kaikille. Ja minkä määrän turhautumista se aiheuttaa? Olla kotona. Odotella. Mihinkään mitä tekee ei saisi mennä rahaa. Istua lähikapakassa? Katsella telkkarista kaikki, mitä sieltä tulee. Kinuta kyytiä kavereilta. Masentavaa. Ainahan me kaikki toivomme lisää vapaa-aikaa itsellemme, mutta noilla ehdoilla se aika on melko käyttökelvotonta.

Entäs nuoret? Heidän työllistymättömyytensä on jo liki rikollista. Ensimmäisen työpaikan saanti on aina vaikeinta. Voiko sitä kuvitella kelpaavansa mihinkään, jos sitäkään ei löydy? Silloin jää saavuttamatta niin paljon. On niin iloista nähdä nuori, joka lähtee aamulla ensimmäistä kertaa oikeisiin töihin. Siinä tuntuu ikääkin karttuvan kertalaakista. Eikä töitä voi oppia kuin tekemällä. Moni asia alkaa luonnistua yllättävän hyvin kun alkuun pääsee. Siitä saa itseluottamusta vielä näin vanhemmallakin iällä.

Voihan se työttömyys olla aiheuttamuksellistakin. Ei sitä silti kukaan ansaitse. Ei ainakaan pitkän päälle.