Tänään olen miettinyt sitä, mikä saa valittajat toimimaan eli valittamaan. Aika usein siihen tarvitaan jakautunut persoonallisuus tai vähintäänkin valikoiva muisti. Valittajan on ensin unohdettava kaikki positiiviset puolet, oma olematon osuutensa, kadottaa suhteellisuudentaju ja käytöstavat. Valituksia näet tulee tilanteissa, joissa:
- valittaja on ymmärtänyt jonkun asian väärin, esimerkiksi ei ole nettisivuilta löytänyt etsimäänsä materiaalia. Valittaja lähettää tuohtuneena minulle viestin siitä. Ystävällisesti selitän, että kyllä se aineisto siellä on ja annan ohimennen vähän atk-tukeakin. Valittaja tunnu olevan edes nolona, vaikka onkin haukkunut nettisivujen ylläpidon maan rakoon.
- valittaja on osallisena valituskirjelmässä, jossa yhtenä valituksen kohteena on toimikunta, johon hän itse kuuluu. Valittajan oma panos tässä toimikunnassa on puhdas nolla, silti se ei estä häntä purkamasta tuohtumustaan siitä, miten toimikunta ei ole saanut aikaiseksi mitään.
- valittaja on tyytymätön ostettuun palveluun ja väittää, että hän tekisi sen paremmin ilmaiseksi. Hän ei ole kuitenkaan koskaan tarjonnut apuaan eikä osallistumistaan.
Minkä ikäisistä ihmistä tässä mielestänne on kyse? Tai millaisesta taustasta? Onko näillä ihmisillä jakautunut persoonallisuus ja pystyvätkö he toimimaan työelämässä? Itse ihmettelen sitä joskus.
Suorittajan on erittäin vaikea asettua näiden valittajien asemaan. Suorittajaa kun ennemminkin ruokkii syyllisyys kuin ruikuttaminen. Valitan toki kaupallisista palveluista, jos ne eivät ole sovitun tai tilatun mukaisia, mutta vähänkään tulkinnanvaraisemmissa tilanteissa käyn läpi seuraavat kysymykset:
- tekeekö se, joka asiaa hoitaa, sitä vapaa-aikanaan palkatta? Kuinka paljon aikaa voin kuvitella kenenkään käyttävän tälläiseen ilmaistoimintaan? Olisinko itse valmis tekemään sitä ilmaiseksi? Kuinka kauan ja kuinka hyvin?
- voisinko jotenkin auttaa itse asian onnistumisessa? Jos vaikkapa lehden sisältö ei minua miellytä, voisinko toimittaa juttuehdotuksia tai jopa valmiiksi kirjoitettuja juttuja?
- olenko ollut mukana tekemässä päätöstä siitä miten asia hoidetaan? Oliko minulla ehdottaa toista toimintatapaa vai olinko hiljaa? Jos olin, niin olenko heti päätöksen jälkeen puukottamassa selkään tekijöitä.
Mieheni itse asiassa tiivisti asian hyvin. Hän sanoi, että jos fiksut ihmiset hoitavat vapaaehtoispohjalla asioita, ei-niin-fiksut valittavat. Jos rooleja vaihdetaan, voi tuntua, että asiat parantuisivat, sillä valitukset vähenevät. Tosiasia kuitenkin on, että vaikka ei-niin-fiksut hoitaisivat asiat kuinka huonosti, fiksut eivät silti valita.
4 kommenttia:
Juuri näin. Itse paljon vapaaehtoistyötä tehneenä olen törmännyt noihin valittajiin. Usein kyse on myös tietämättömyydestä. Esim. vapaaehtoista saatetaan luulla palkkatyöläiseksi ja pientä organisaatiota isommaksi. ja sitten tietysti moni vain purkaa pahaa oloaan valittamalla. Hyvä että rosettakin tekee katumusharjoitusta.. :-)
Teillä (meillä?) kaikilla on vielä toivoa. Todellinen valittaja ei koskaan tunne katumusta. Päinvastoin hän kokee itse olevansa universumin ainoa rehellinen ja suorapuheinen ihminen joka totuudenjanossaan tuo epäkohtia esille, hän kun ei voi koskaan peitellä tai alentua mihinkään sellaiseen (normaali kohteliaisuus?) mitä muut tekevät. Tästä minulla on jopa ihan kirjallinen todistajanlausunto valittajalta itseltään - valitettavasti.
Etpä olisi voinut paljon paremmin äskeisessä kommentissasi tiivistää valittajien sielunelämää!
Kesis: osuvuus johtuu ihan siitä, että on suora lainaus valittajien itsensä kirjoittamista ja sanomisista.
Lähetä kommentti