Koska tämä blogi ei olekaan epäilevän skeptikon, niin voinpa samantien jatkaa uskonnollisemmalla linjalla.
Oli vuosien tauko, kun olin viimeksi kuunnellut virsien sanoja. Erääseen toimitukseen pääsin valitsemaan musiikin itse. Otin toki ne minulle tutut ja perinteiset. Ne samat joita rippikoulussa laulettiin säännöllisesti. Silloin se oli tuttua ja turvallista, toisaalta niin tavallista ettei sanoihin edes kiinnittänyt huomiota.
Yksi oli aamuvirtenä laulettu "Joka aamu on armo uus". Silloin se tosiaan oli iloa ja huolettomuutta. Uusi päivä, uusi aamu, uudet touhut. "Miksi huolta siis kannat"? Sepä olisi suorittajallekin hyvä vinkki. Monelle muullekin, joka rypee syyllisyydentunteissaan. Emmekö voisi tosiaan kaikki herätä aamulla ja ajatella "joka aamu on armo uus". Aina voi aloittaa uuden päivän, uusin mielin. Vaikka eilen olisi tapahtunut mitä tahansa, aina voi aloittaa alusta. Joka päivä.
Sitä huolettomuutta minä kaipaan. Sitä hetkeä, sitä tunnelmaa, sitä tulevaisuudenuskoa, joka oli virttä nuorempana laulaessani. Kelloa ei voi kääntää taaksepäin, enkä haluaisikaan. Jotain siitä vanhasta kuitenkin haluaisin takaisin.
3 kommenttia:
Virsissä on kieltämättä monia viisauksia, jotka on helpommin sanottu kuin tehty. Jotenkin ne menneet roikkuvat kovin tiukasti mukana ja on vaikeaa aloittaa puhtaalta pöydältä.
Toisaalta menneitä ei voi muuttaa, voimme vaikuttaa vain siihen, minkälaista elämämme on nyt. Mutta ei se aina helppoa ole.
Oma lempivirteni on 338: Päivä vain ja hetki kerrallansa. Se on myös lapsuudesta tuttu ja tuttuudessaan ja sanoiltaan lohduttava.
Arvoisa Aikuinen Nainen,
olen lukenut lävitse tänne kirjoittamasi, ja olen ollut hyvin tyytyväinen. Pidän suuresti harkitsevasta tavastasi katsella maailmaa, ja tarkasta taidostasi kirjoittaa se sanoiksi. Minulle parhaita ja koskettavimpia toteamuksiasi oli
18.5.07
Miehellä vai ilman?
Onko taloudessa sitten oltava mies? Onhan sitä erilaisia "miesten töitä". Veikkaisin silti, että satunnaiset poikaystävät ja palkatut remontti-Reiskat ovat paljon avuliaampia, jos kyseessä on avuton yksinäinen nainen. Heita on sitäpaitsi helpompi käsitellä kuin sohvalle vakituiseen kotiutunutta yksilöä.
Tuo osuu kohdalleen meilläkin. Niin vaimon kuin tyttärenkin polkupyöriin on vielä vaihtamatta kesärenkaat, ja aurinkokeräin tihkuu edelleen tippa kerrallaan jostain pakkasnestettä, vaikka vaimo on siitä sanonut jo ainakin 3 kertaa kevään mittaan. Niitä vain ei ehdi, tai ei muista, tai ei jaksa, tai ei kehtaa enää kotona pinnistää mitään, ja tässä sohvalla on aina niin paljon muuta tekemistä, mikä ei vaadi väsyneeltä mieheltä fyysisiä eikä henkisiä ponnisteluja.
11.9.06
Jos luettelisin toiveita "täydelliselle puolisolle", omani täyttäisi niistä alle puolet.
22.8.06
Eivät miehet sillä tavalla seurustelua kaipaa. Istua möllöttävät omissa ajatuksissaan.
Meillä on samanlaista. Kyllä teidän vaimojen elämä on kovaa. En voi kuin ottaa osaa. Taputan joskus vaimoa olalle ja kerron ymmärtäväni miten vaikeaa hänellä on minun kanssani. Aina minä vastaan, jos se kysyy, mutta ei ihminen osaa olla aina puhumassa.
23.6.06
... todellinen suorittaja voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan miehen logiikasta. Miten niin epärationaalinen olento pysyy edes hengissä?
Pysyy ne oravatkin. Meillä on vain niin pienet ja yksinkertaiset vaatimukset. Mies tarvitsee ruokaa, unta, töitä ja joskus vähän taputtelua. Leipä, voi ja juustoa päällä on täydellinen ateria, mutta pelkkä leipäkin riittää tarvittaessa.
23.6.06
Kun painan otsani koirani karvaista otsaa vasten tiedän, mikä on maailman tärkein asia: katsella kuistilla maailman menoa.
Tämän minäkin tiedän.
11.4.07
Palaverit ovat enemmän tai vähemmän aiheuttamuksellisia.
Tästä ja kaikesta muusta mitä olet kirjoittanut organisaatioelämästä olen kanssasi täysin samaa mieltä. Olet vain huomannut monia asioita selvemmin kuin minä.
Kunnioitan sinua ja kirjoitustaitoasi kovin,
oi Aikuinen Nainen.
Kiitos, olipas kattavat kommentit. Olet tosiaan lukenut blogiani.
Lähetä kommentti