Kissa kiitoksella elää. Monella meillä on töihin tullessa neuvoteltu palkka ja voitaneen kuvitella, että jonkin aikaa se onkin riittävä. Onko ainoa tapa saada merkittävää muutosta aikaiseksi työpaikan vaihto? Tai vähintään sillä uhkailu? Rakentavaa. Minun kokemusteni mukaan täysin totta. Onko teille kenellekään koskaan käynyt niin, että esimies olisi tullut kertomaan, että "tarkistetaanpa tuo sinun palkkasi vastaamaan työsuoritusta ja markkinatilannetta. Senhän pitäisi olla merkittävästi erilainen kuin mitä maksamme sinulle nyt." Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Miksei?
Uuden työntekijän palkkaaminen on aina riski, joskus tosin toivottua vaihtelua. Olen nähnyt paljonkin laskelmia siitä, millaisen uuden työntekijän ottamisen kustannusten oletetaan olevan. Rekrytointi, perehtyminen, hallinnolliset kuviot jne. Silti työsuhde voi päättyä syystä tai toisesta koeajan puitteissa. Onko täysin poissuljettua, että tätä rahaa voitaisiin jakaa olemassaolevalle väelle ennen kun he ovat irtisanoutuneet? Useimmiten on.
Toinen väite on, että raha itsessään ei riitä motiiviksi ja että palkankorostuksen motivoiva vaikutus on korkeintaan muutama kuukausi. Hyvä syy pitää palkkaa tasolla, jolla se on ollut jo vuosia. Kukapa teistä tätä rahasta tekisi? Täällähän on niin mukavaa.
Tulospalkkioiden epäoikeudenmukaisuus on vielä yksi juttu. Siihen ei ole olemassa selkeää korjauskeinoa. Yksilökohtainen tulostavoite ei välttämättä optimoi firman ja tiimin tulosta. Tiimikohtainen tulos taas on aina epäreilu jollekin henkilölle. Yksinkertainen korjaus silti olisi laskentamallin läpinäkyvyys. Useimmiten minä olen saanut tulospalkkion könttäsummana ilman, että mukana tulee laskelmaa mistä se on muodostunut. Laskelman saa tiedokseen, jos sitä jaksaa kysellä ja osa kaavasta toki on tiedossa jo valmiiksi. Onpa laskentakaava oikeudenmukainen tai epäoikeudenmukainen, en silti näe sen kannustavaa vaikutusta jos en saa automaattisesti tietää mistä se koostuu. Mikä ponnistukseni vastasi kuinka montaa euroa? Onko tämä liikaa pyydetty? Aikaa on kyllä käyttää systeemin viilaamiseen mutta viime metreillä tulee väsymys ja kiire. Ei olekaan enää aikaa käydä lopputulosta läpi kaikkien kanssa.
Jos tätä lukee joku esimiestehtävässä oleva, niin kerro minulle miksi on näin. Minä en tiedä. Minä en ymmärrä.
3 kommenttia:
En tiennyt, että bussinesspuolellakin asiassa on pimeitä vaiheita. Se ilmeisesti liittyy tulospalkkauksen käsitteeseen yhtenä sen elementtinä; hallinto-organisaatio ei pysty toimimaan sillä tarkkuudella, mitä nykyaikaisen työn tuloksen jyvittäminen yksilötasolle vaatisi. Kun pikkupoikana keräsin heinäkuina mansikoita, palkka tuli sen mukaan kuinka monta kiloa marjoja vakkoihin kertyi, kulloisenkin marjojen markkinahinnan mukaan. Ei se iso raha ollut, muttei mansikkaisäntäkään rikas mies ollut, eikä minulla ollut valittamista. Kaikki oli selvää ja läpinäkyvää. Mutta kun työ muuttuu organisaation tekemäksi, ja on pitkälti symbolista arvoa torikauppaa paljon abstraktimmilla markkinoilla, taitaa organisaation johto järjestää tuloksen mittaamiseen pimeitä vaiheita.
Valtionhallinnossa, mihin yliopistot vielä tavallisina tilivirastoina kuuluvat, asiat on jo pitkään hoidettu koeteltuun neuvostoliittolaiseen tapaan. Jokainen yksilö, laitos, tiedekunta ja yliopisto tekee vuosittain leikkisuunnitelman siitä millaisia töitä tulee tekemään; niitä ei koskaan muuteta jälkeenpäin todellisuutta vastaaviksi, eikä tunteja koskaan lasketa oikeasti.
Henkilökohtaiseen tulokseen ei koskaan lasketa sitä mitä pääasiassa tekee, kuten opettamista, sen valmistelua ja opiskelijoiden erilaisten tuotosten lukemista ja kommentointia, mitä on vuosittain lukuisia tuhansia sivuja. Tulokseen lasketaan pääasiassa vain se, mitä on itse kirjoittanut ja saanut julkaistua kansainvälisissä lehdissä tai kustantajilla. Eli, jos on suosittu opettaja, jonka ympärille kertyy paljon oppilaita, joista on jokaisesta erikseen pidettävä huolta, jää oman tuloksen tekeminen väkisinkin vähäiseksi.
Tilanteen seuraukset eivät kuitenkaan ole tuntuvat. Palkoissa katon muodostaa se, miten paljon hallinnonalalle on budjetoitu rahaa. Niinpä palkat ei siitä sen kummemmin muutu minnekään, koska ainakaan vielä meillä niitä ei olla laskettu keneltäkään, joka paljon opettaa ja ohjaa oppilaita.
Minä kävin tänä keväänä ohjeiden mukaiset tulosrupattelut kaikkien minulle määrättyjen ja Suomessa olevien ihmisten kanssa. Katsottiin, mitä itse kukin on tehnyt, ja oliko kellään mitään olennaisia ongelmia. Yhden tutkijan palkkaan esitin korotusta; kaveri oli saanut väitöskirjansa valmiiksi, mikä on selkeä syy nostaa palkkaa, samalla kun tehtävä vaihtuu.
Oma palkkani laski tänä vuonna verrattuna viime vuoteen, vaihtaessani työnantajalta toiselle, mutta tiesin sen etukäteen.
Kokemus järjestelmästä on osoittanut, että palkkaa ei kannata esittää nostettavaksi kuin hyvin selkeissä tilanteissa, kuten väitöskirjan valmistuessa. Kaikki menee lopulta yliopiston keskushallituksen palkkaosaston päätettäväksi, eikä sen päätöksiä voi ennakoida, eikä se perustele päätöksiään. Se pudottaa tehtyjä esityksiä oman mielensä mukaan, ja etenkin tilanteessa, missä tehtävä vaihtuu tavalla tai toisella toisenlaiseksi, on vaarana, että palkannostoesitys johtaa palkan putoamiseen. Asiaa ei voi ennakoida.
Yliopistotasolla tuloksen arvo tietysti määräytyy neuvotteluissa Opetusministeriön kanssa. Koska jaettava raha on suunnilleen sama joka vuosi, tuloksen hinta riippuu sen määrästä. Jos on paljon töitä tehty, maksetaan kappaleelta vähän; jos on vähän töitä tehty, maksetaan kappaleelta sen mukaisesti enemmän. Esimerkiksi tänä vuonna valmistuu valtava määrä maistereita, joiden graduja koko kevät epätoivon rajalla hiottiin valmiiseen kuntoon, mutta rahaa se ei merkitse sen enempää. Maisterin hinta vain putoaa alemmaksi kuin koskaan ennen. Tämä on leikisti vähän niin kuin markkinoilla. Koko maan tasolla siis; yliopistojen välillä tapellaan verissä päin sen potin osuuksien jakamisesta.
Tilanne on organisaatiotasolla ja yksilötasolla surrealistinen, mutta eletääntäpä sitä tälläkin tavalla. On eletty ennenkin, ja elivätpä ne ihmiset Neuvostoliitossakin.
Niin, pitää vielä lisätä, että ei kissa elä kiitoksella. Se, kuten muutkin rokotiilit, tarvitsee kaikenlaista tapettavaa.
Älykkäät olennot, kuten koirat ja ihmiset, pärjäävät jonkin aikaa kiitoksillakin.
Julkisella puolella (joka on helppo tulkita pelkäksi kustannukseksi) sirkus on tietysti vielä omaa luokkaansa. Yksityisellä voisi kuvitella, että "raha puhuu" ja että siellä olisi joku joka osaa laskea mitä kannattaa maksaa ja mistä. Ei osaa. Taitaa olla vaikeaa.
Lähetä kommentti