Jos kysytään, mitä ennakkoluuloja ihmisillä on, ajatellaan helposti ajatuksia, jotka kohdistuvat vähemmistöihin; rodun, sukupuolen tai uskonnon mukaan. Useimmiten sellaisiin, joiden voidaan tulkita olevan alistetussa asemassa. Ennakkoluulon kuuluu olla negatiivinen asia. Sen kuuluu ennustaa jotain huonoa tai pahaa.
Minä määrittelen ennakkoluulon eri tavalla. Mielestäni se on ennakkokäsitys mistä tahansa asiasta ulkoisesti havaittavan seikan perusteella. Periaatteena se, että kun aikaisemmin kävi tietyllä tavalla, niin jatkossa käy varmaan samalla tavalla. Kokemuksestahan ihminen oppii ja on se viisaampaa oppia kuin olla oppimatta. Projektityönkin perusvirhe on kuvitella, että vaikka projektin puoliväliin mennessä kaikki asiat ovat menneet pieleen, niin jatkossa varmaan sujuu paremmin. Ei suju! Yleensä sujuu tasan niin huonosti kuin siihen asti, jos ei peräti vielä huonommin.
Ennakkoluulo on siis pitkälti viisautta, lisäksi ihmisen peruskeino hengissä selviytymiseen.
Onko ennakkoluulon kohdistuttava pelkkään vähemmistöön? Tai vieläpä sorrettuun vähemmistöön? Eihän toki. Kukin voi tietysti kokea olevansa uhri itse (heh, tulee ihan Preben mieleen, terveisiä vaan Rosetalle), mutta rajoitutaan tässä kirjoituksessa ympäristön käsityksiin eikä vähemmistön edustajan itsensä.
Jos tällä perusteella mietin mitä ennakkoluuloja minulla on, niin niitähän on vaikka kuinka. Hyvä, jos yhteen blogiin mahtuisivatkaan. Kyllä minä luokittelen vastaantulevia ihmisiä hyvinkin kevein perustein. Eikä muuten tarvitse tulla henkilökohtaisesti vastaankaan, pystyn toimimaan myös kirjallisten tuotosten perusteella. Muutamia mainitakseni:
- nuoret leijonat. Argh! Tähän luokitukseen pääsee heti, jos on ikää kolmenkympin tienoilla, tukka hyvin ja kello näkyy. Leijona viuhtoo tärkeän näköisenä yrityksen käytävillä. Joskus hän istuu rennosti pöydän kulmalla ja laukoo kuolemattomia totuuksia tai neuvoo kolleegaansa. Neuvomisen kohteeksi on hankittava joku kesäharjoittelija tms, joka ymmärtää nyökytellä oikeissa kohdissa ja katsoa leijonaa ihailevasti. Nämä leijonat ovat pääosin tomppeleita, kun on kyse "oikeasta työstä". Aikaa ja energiaa on koko uran ajan mennyt niin paljon ulkoasun ylläpitoon ja näyttelytaidon harjoitteluun, että ammattiopinnot ovat jääneet melko pintapuolisiksi. Tämän arvion teen siis puhtaaksi ulkoisten seikkojen perusteella. Jos pojat haluatte vakuuttaa tämän tädin, niin ei kannata pukeutua liian nätisti. Vähintään hiusgeeli ja föönaus kannattaa jättää aamulla väliin.
- vanhemmat miehet. Tähän kuuluu monta alakategoriaa, pelureita kaikki tyynni. Osalla peli on ilmeisempää kuin toisilla. Peliin kuuluu mm. tiedon panttaamista. Tietohan on arvokasta. Sellainenkin vähäinen tieto kuin missä on konttoritarvikevaraston avain. Tämän henkilön arvo näet perustuu siihen, että hän on korvaamaton jossain asiassa. Hän on kovasti kiireinen ja aina hänelle soitellaan. Ei sillä väliä kuinka vähäpätöinen se asia on, kunhan peluri vain saa linnoitettua itsensä sen eteen. Tähän kategoriaan päästäkseen riittää, että on tietyn ikäinen (=vanhempi mies). Jos kerrankin näen hänet matalalla äänellä supattamassa jotain hieman sivuilleen pälyillen, on luokittelu valmis. Selvä tapaus!
- ammattiymmärtäjät. Näitä löytyy yleensä sosiaalipuolen ammattilaisista, opettajista, terveydenhuollosta. Edustaja on poikkeuksetta nainen, myös hintahtava mies on mahdollinen. Ammattiin kuuluu siis olla ihmisten ongelmien kanssa tekemisissä; sosiaalisten ongelmien, oppimisen vaikeuksien, mahdollisesti mielenterveyden ja päihteiden väärinkäytön. Ammattiymmärtäjälle on aikoinaan opetettu, että ongelmat eivät ole kenenkään vika ja ymmärtäminen on avain ongelmien ratkaisuun. Ymmärtäjä on itse ollut aina kiltti tyttö. Noudattanut kaikkia sääntöjä, tehnyt läksynsä, syö terveellisesti ja kuntoileekin. Todellisuudessa hän ei kertakaikkiaan pysty ymmärtämään muiden ihmisten päällepäin itsetuhoista käytöstä. Mikseivät he ryhdistäydy? Ymmärtäjä on oppinut puhumaan ymmärtämisen kieltä. Hän opastaa vanhempia lasten ongelmien hoitamisessa. Tarkkasilmäinen voi silti huomata paikoin kiristyvän ilmeen, hieman pakotetun hymyn, kylmän ja terävän katseen. Hulttio se poikanne on, ja huonosti kasvatettu vieläpä! Niin hän haluaisi huutaa suureen ääneen. Tähän luokitteluun pääsevät ymmärtäjät, joiden vuorosanat tuntuvat liian ulkoa opetelluilta, joilla on liian siloiteltu virallinen mielipide. Kohtuutonta? Voihan se olla sen hetkistä väsymystä ja virhearvio minun osaltani. Suosittelen silti ammatinvaihtoa.
Voisin jatkaa vaikka kuinka. Käsitellä kaikki kollegani, luokitella kunkin työkaverini ja tuttavani aurinkoa tarkemmin. Naapureista nyt puhumattakaan. Tällä erää ei kuitenkaan enempää tästä.
2 kommenttia:
Muahahahaha! Prebenin luokittelen sujuvasti kategoriaan "sekopääpomot", mutta parhaan ennakkoluuloluokituksen teki pari päivää sitten Reijo Käki, joka täysin vakavissaan ilmoitti minulle, että miehet joilla on parta ja luonnonkiharat hiukset ovat "helevetin rasittavia tyyppejä kaikki tyyni". En voinut olla nauramatta sydämen pohjasta, niin huvittavalta Reijon kategorisointi kuulosti.
Mutta jos ihan vakavasti puhutaan, niin kaikki ihmiset luokittelevat ja omaavat ennakkoluuloja. Elämähän olisi sietämätöntä, jos ei pystyisi vetämään nopeasti johtopäätöksiä ihmisistä pelkän ulkoisen ominaisuuden perusteella. Joskus menee tietysti metsään niin, että paukkuu, mutta harvinaisen usein osuu ja uppoaa.
Minulle on joskus käynyt jopa niin, että olen luokitellut ihmisen about 30 sekunnin tapaamisen jälkeen, vähän paremmin häneen tutustuttuani alkanut epäröidä, että tulikohan luokiteltua pikaistuksissani, vielä paremmin tuntiessani joutunut toteamaan, että meni muuten ihan nappiin se eka arvio!
Lähetä kommentti