Suorittaminen on kiitollinen laji, sillä sen voi liittää kaikkiin elämänalueisiin. Sitä voi soveltaa töissä, kotona ja vapaa-aikana - ihmissuhteitakaan unohtamatta. Todellinen suorittaja ei hellitä hetkeksikään ja silloinkin kun hellittää, on sekin ennalta harkittua. Suunnitelmallinen suorittaja pystyy arvioimaan, että ihminen ei kaiken aikaa jaksa suorittaa joka asiaa, joten joskus on hellitettävä jostain. Suorittaja tietysti hellittää niistä asioista, joissa suorittaminen on vaikeaa, vähämerkityksistä tai kannattamatonta. Niinpä näennäinen suorittamattomuus voikin olla harkittua, jos se on siinä tilanteessa tehokkain toimintatapa.
Tämä voi kuulostaa vaikeasti hahmotettavalta, mutta kanssasuorittajani varmaan ymmärsivät jo edellisestä. Muille voin antaa tässä muutamia esimerkkejä:
- poikaystävän valinnassa empiiriset menetelmät ovat tehokkaampia kuin analyyttinen ennalta suunniteltu kriteeristö. Jos määrittelee etukäteen liudan kriteereitä, tulee helposti rajattua paras valinta jo ehdokasasettelussa. Miksi miehen pitäisi vaikkapa olla naista pitempi? Etkö itse ylety ylähyllylle vai? Entä koulutempi, paremmissa duuneissa? Silloin olet varmaan tulevaisuudessa itse kotona lasten kanssa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Lisäksi jotkut tutkimukset väittävät, että ihmisen alitajunta valitsee elämänkumppanin hajun perusteella. Todellisen laskelmoivan suorittajan johtopäätös on siis antaa tapahtumien viedä mukanaan.
- ihmisen on hellitettävä suorittaminen joskus, jotta jaksaa suorittaa niitä tärkeimpiä asioita senkin edestä. Hellittämisen voi silti tehdä harkiten. Jos istuu iltaa kavereiden kanssa, kannattaako tyytyä kahteen olueeseen, jotta jaksaisi seuraavana aamuna mapittaa maksetut laskut, jotka ovat odottaneet tätä toimenpidettä jo joitain viikkoja? Kärsivän marttyyrin asenne laskee suorituskykyä. Suorittajan pitää jakaa voimavaransa siten, että jaksaa pysyä iloisen tehokkaana suurimman osan ajasta.
Kaiken voi siis tehdä harkiten. Joskus sitä tietysti ärsyyntyy ympäristön epärationaalisuudesta. Paljon on toki kirjoitettu naisen logiikasta, mutta todellinen suorittaja voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan miehen logiikasta. Miten niin epärationaalinen olento pysyy edes hengissä?
Suorittamisesta voi myös parantua, ainakin osittain. En tiedä, onko se viisastumista vai yksinkertaisesti vanhuutta. Vanhuksethan kuulemma puolustelevat jaksamattomuuden aiheuttamaa alentunutta elämänlaatuaan sillä, että enhän minä nyt tämän kummempaa tarvitse. Menee se hernekeitto kylmänäkin; siinä on ihan sama ravintoarvo.
Itselleni kulmakivi on ollut lemmikin hankinta. Lemmikin, joka on kotimaansa munkkien salajuoni länsimaisen ihmisen henkistyttämiseksi. Kun painan otsani koirani karvaista otsaa vasten tiedän, mikä on maailman tärkein asia: katsella kuistilla maailman menoa.
Joko lisääntyneiden perheenjäsenten (tai yksinkertaisesti vanhuuden vetämättömyyden) johdosta, voin luetella muutamia esimerkkejä, jotka eivät olisi onnistuneet minulta aikaisemmin:
- en palauta kirjoja enää aina ajoissa kirjastoon. En välttämättä muista uusia niitä edes netin kautta. Kerran, kun tilanne vähän repsahti maksoin sakkoja 46 euroa ja totesin vain tyynesti, että lienee edelleen halvempaa kuin ostaa kirjat omaksi.
- en välttämättä varaa aikaa hammaslääkäriin pienimmänkin oireen ilmetessä. Lapsenahan meidät kaikki on peloteltu sillä, kuinka nopeasti reiät kasvavat ja leviävät hampaasta toiseen. Tosiasiassa nykyisin reiän alkua voidaan seurata pitkäänkin ennen kuin se paikataan. Muutama kuukausi ja puolikin vuotta ei tunnu missään, jos ei ole aivan akuuttia ongelmaa.
- tekemättömistä töistä huolimatta ehdin kaikkiin haluamiini lemmikkitapaamisiin ja pystyn istumaan siellä kiireettömästi jaarittelemassa kahvikupin ääressä vaikka kuinka pitkään, ilman että minulla olisi suunniteltuna muuta menoa ja tekemistä, johon jo täytyy rientää.
- pystyn kaikessa rauhassa kirjoittelemaan blogiani vaikka minulla on paritkin kotisivujen päivitykset roikkumassa. Puhumattakaan tuolla selkäni takana odottavista kotitöistä.
Parantuminen on siis mahdollista, tai ainakin asioiden selittely. Pitäisikö meidän perustaa oma AA-kerho? Joku Painonvartijoiden kaltainen tapaamispaikka, jossa kukin voisi kirjata ylös ne asiat, jotka kykeni jättämään tekemättä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti